lauantai 10. marraskuuta 2012

Queen Of California

I'm finally here! Eilen saavuin 6 tunnin lennon jälkeen San Franciscoon ja tapasin ensimmäistä kertaa host perheeni. Host äiti (K), perheen nykyinen au pair (A) ja nuorempi tyttö (C) tulivat hakemaan minua kentältä. Ensimmäinen asia mitä kuulin oli vain "Lotta, Lotta, Lotta" kun C juoksi luokseni ja tuli halaamaan minua. Niin suloista! Iloisten tervehdyksien jälkeen kävimme yhdessä hakemassa matkalaukkuni ja lähdimme hakemaan vanhempaa tyttöä (M) kaverinsa luota, josta jatkoimme illalliselle ravintolaan. Pakko sanoa, että kestää kyllä vielä hetki ennen kuin totun tämän maan annoskokoihin. Aivan järkyttävän suuria! Lopulta jouduin ottamaan melkein puolet ruuastani "doggy baggyyn", mutta hyvää oli.

Illallisen jälkeen suuntasimme perheen ja A:n kanssa talolle, jossa tytöt antoivat minulle heti house tourin ja pääsin asettumaan uuteen huoneeseeni. Huoneessa on vielä vähän A:n kamoja ja hänen matkalaukut, sillä A lähtee vasta maanantaina, mutta hän oli jo kiltisti tyhjentänyt kaikki kaapit minulle, joten sain vaatteeni jo paikoilleen. A on itseasiassa lähdössä pois vain viikoksi ja tulee takaisin kiitospäiväksi, jonka jälkeen hän lähtee kotiin. On kyllä tosi mukavaa, että A on samaa aikaa kanssani täällä, joten pystyn kysymään kaikkea ja nään miten hommat hoidetaan. Tänään laitoimme yhdessä tytöt valmiiksi koulua varten ja veimme heidät kouluun. Koulu on noin 10 minuutin kävely matkan päässä, mikä on mukavaa kiireisinä aamuina.

Tulimme koululta sitten A:n kanssa kotiin ja tyhjensin matkalaukkuni loppuun, jonka jälkeen lähdimme perheen äidin K:n kanssa lounaalle Burlingamen keskustaan (kaupunki jossa asun). Lounaan jälkeen menimme hakemaan mulle sosial security numeroa, jota tarvitsen esimerkiksi siihen, että saan mun CA ajokortin. Sieltä mentiin sitten hakemaan tytöt koulusta ja vein A:n kanssa C:n uimatunnille, ja äiti lähti vähän hoitamaan asioita sillä aikaa. Jäimme katsomaan tuntia uimahallille, sillä se kesti vain about puoli tuntia. M oli myös tietenkin mun ja A:n kanssa mukana. Tunnin jälkeen ajoimme takaisin kotiin, jossa tytöt harjoittelivat ensin pianolla vähän aikaa, sitten pelasimme pelejä, ja tytöt stailasivat innoissaan mun hiuksia, leteille ja nutturoille. Sitten olikin jo illallisen aika, jonka jälkeen käytiin pesulla ja tytöt valmistautuivat nukkumaan menoa varten. Äiti hoitikin tytöt sitten 7 eteenpäin, ja A lähti viettämään iltaa kaverinsa luokse ja aikoo yöpyä siellä, joten saan tämän illan olla aivan rauhassa uudessa huoneessani.

Huomenna olisi tarkoitus lähteä kiertelemään paikkoja äidin ja tyttöjen kanssa. Ensiksi mennään tutustumaan vähän lisää Burlingameen ja sitten menemme varmaankin käymään San Franciscon keskustassa. En malta odottaa!

5 kommenttia:

  1. tosi kiva blogi sulla, taidan jäädä seurailemaan!(: luin noita vanhoja postauksiasi ja koska oot ollut orlandossa sts:n kielimatkalla ajattelin kysyä, haluaisitko kertoa siitä vielä vähän lisää? oon nimittäin itsekin suunnitellut lähteväni kyseiselle kurssille ja haluaisin tietää että saako siellä helposti kavereita ja millaisia päivät ovat? kiitos jos jaksat vastailla! :)

    VastaaPoista
  2. ihan mahtia! toivottavasti kerkeet pian kirjoitella kuinka on ensimmäinen viikko sujunut! :--)

    VastaaPoista
  3. Moikka! Mulla on tosiaan ollu taas vahan ongelmia naiden tietokoneiden kanssa, koska unohdin oman koneeni laturin kotiin, enka oo voinu paivitella blogia.. johdon pitais tulla heti ens viikon alussa, joten sitten paasen taas paivittelemaan vahan useammin:)

    VastaaPoista
  4. Emma: Suosittelen kylla lahtemaan tonne kielikurssille. Se oli ihan mahtva kokemus ja helposti sai kavereita. En tuntenu ketaan ryhmasta ennen lahtoa, mutta sain hyvia ystavia jo lentokentalla! Paivat riippuu varmaan siita mihin pain oot lahdossa. Meilla Floridassa oli melko helpot paivat, ei paljon koulua ja ne tunnit oli oikeestaan aika mukavia. Kaytiin myos kaikki Orlandon teemapuistot ja muutenkin isantaperheen kanssa vahan kaikkialla, joten vapaa-aikaa ja hauskaa riitti. Oliko sulla jotain muuta erityista mita haluisit tietaa? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ei nyt ainakaan tuu muuta mieleen, mutta kiitti tästä vastauksesta!(:

      Poista