perjantai 29. kesäkuuta 2012

New Family Match

Eli taas on muutamassa päivässä ehtinyt tapahtua paljon. Toinen perhe matchini (yksinhuoltajaäiti Wisconsinista) otti yhteyttä sähköpostin muodossa ja lopulta tulimme siihen tulokseen, että emme olisi parhain mahdollinen match toisillemme. Sanoin oikeastaan aika suoraan, että en ole vielä valmis ottamaan niin suurta vastuuta, mitä alle 2-vuotiaat kaksospojat olisivat tuoneet mukanaan.

Eilen sain sitten jo heti kolmannen matchini. Perhe asuu noin puolen tunnin päässä San Franciscosta, heillä on kaksi tyttöä (6 ja 8 vuotiaat)ja perheellä on ollut au paireja jo neljä vuotta, viimeisin Ruotsista. Kaikin puolin perhe vaikuttaa todella mukavalta. He ottivatkin minuun eilen yhteyttä sähköpostitse ja liittivät mukaan muutamia kysymyksiä minulle. Lähetin heti perheelle sähköpostin ja vastasin kysymyksiin. Kysymykset olivat aika samaa luokkaa mitä au pair hakemuksessa, esimerkiksi mitkä ovat vahvuuksiani ja heikkouksiani ja miksi nautin lasten hoidosta. Liitin vastaukseeni myös kysymyksiä heille, kuten millaisia sääntöjä he odottavat au pairin noudattavan ja mitä lapset tykkäävät tehdä au pairin kanssa.

Sovimme, että puhuisimme nyt sähköpostin välityksellä ja sitten mahdollisesti puhelimessa tai skypessä. Mulla on nyt tosi hyvä fiilis tästä perheestä ja toivotaan, että he tuntevat samoin. Myös au pair vuosi Californiassa kuulostaa houkuttelevalta... Saa nähdä mitä tapahtuu.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti