tiistai 30. lokakuuta 2012

New Information

Nyt vähän päivitys asioihin. Eli näillä näkymin oltaisi lähdössä kohti New Yorkia ensi sunnuntai aamuna. Kaikki riippuu ihan siitä, kuinka pahaksi hurrikaani Yhdysvalloissa kehittyy ja pystymmekö lentämään. Olen kuitenkin optimistisella päällä ja uskon, että sunnuntaina se lähtö vihdoin koittaa. Lento lähtisi siis 8.30 sunnuntai aamuna ja lentäisimme Norjan ja Islannin kautta New Yorkiin. Vähän enemmän tulee välilaskuja ja odottelua lentokentillä, mutta kyllä se on sen arvoista, jos vihdoin pääsee kuitenkin lähtemään.

Olin oikeestaan kaiken pakannut ennen kuin sain tietää, että ei tulekkaan lähöä. Nyt kuitenkin pakkailin vähän uudestaan tänään ja huomasin, kuinka paljon turhaa tavaraa mulla oli vieläkin matkalaukussa. Yritän nyt karsia kaiken ylimääräisen pois ja muutenkin nauttia näistä viimeisistä päivistä Suomessa. Kaverit ja perhe ovat ainakin iloisia kun jäin vielä viikoksi!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti